Pahoittelut

Hei ja pahoittelut,
en tosiaan ehtinyt tätä luukkua tälle päivälle saamaan valmiiksi, koska tässä on nyt kaikenlaista ollut. Kävin mm. perjantaina K-raudassa, josta ostin kaksi metriä styrox-levyä, koska autoin serkkuani lokakuussa muutossa, joka sekään ei sujunut ihan ongelmitta. Äiti soitti ja hänelle selitin tätä kaikkea ja sitten olikin jo pyykki- ja saunavuoro loppumassa. Pitänyt syödäkin ja etsiä sopivan muotoisia ja kokoisia perunoita. Ei ole ihan helppo juttu se.

peruna

Peruna (sopiva), 1:1

Kyllä tässä ollaan siis jaksamisen äärirajoilla oltu, ja viikonloppunakin oli se hirveä myrsky ja tänään on tuullut niin paljon, että tukkakin meinasi päästä lähteä. Kun on tämä kaamos ja päivässä vain pari tuntia valoisaa aikaa, niin ei siinä kuulkaa kauheasti ehdi tehdä, koska valokuvat täytyy ottaa luonnonvalossa ja pankki on vain virka-aikaan auki. Utsjoen Kevolla aurinko ei enää edes nouse! Hiirimattokin hajosi.

aurinko

Todiste

Minulla on selkeä tavoite tehdä Suomen inspiroivin, suosituin ja hyödyllisin joulukalenteri. En aio tyytyä pelkkiin tavanomaisiin kuviin, kuten ne pikku partiolaiset iän ikuisine ja ennalta-arvattavine adventtikalentereineen (onko heillä mitään kunnianhimoa?). Hirveät paineet, olen todella itsekriittinen, mutta yritän parhaani. Vasta joulukuun 2. päivä ja pitäisi jo olla tavaraa joulukalenterissa. Vaikka
joulu onkin intohimoni, niin en silti ole olemassa vaan tätä blogia varten. Ei ne kuvat itsekseen muokkaudu tai videot editoidu.

Koska tiedän, että odotatte kovasti tätä kalenteria, niin malttakaa nyt vielä huomiseen, luvassa mm. ammattitasoisia performansseja, tee-se-itse –tutoriaaleja ja muita vinkkejä vaivattomamman joulun aikaansaamiseksi! Tämän joulukalenterin jälkeen joulu on kaukana entisestä. Voit sanoa hyvästit stressille ja joulukiukulle sekä kaikelle muullekin mitä vihaat joulussa.

 

Jätä kommentti